"Aina vaan jäätä ja lunta!"
tuumii peikkopoika
ja jatkaa unta.
Eikä herää vaikka
äiti tönii:
"Poikani on aika herätä,
vaatemytyt nurkista kerätä."
Katsoen äitiään hiukkasen kieroon
unisia silmiään hieroo.
Jäälinnan sisään tuikkii
kevätpäivän viime auringonsäde
peikkopoika ulos luikkii
heittää mättäillä kuperkeikkaa
viskoo märkää maata
kynsillään ensi valkovuokon leikkaa
- eihän äitiään unhoittaa saata
riemuiten koloonsa kantaa
äitienpäivälahjaksi kukan antaa.
Juoksee takaisin, pimeässä rymyää
aamunkoittoon asti lymyää
ensi sädettä kesäpäivän
voi nähdä siit aina vain häivän
ja kuiskaa:
"Olet rakas"
ja hiipii hiljaa äidin kainaloon.
-Pekka