

SUOMALAISEN KEITTIÖN AARTEITA NUUKSION METSÄTÄHDESSÄ
Tilausravintola Metsätähti Nuuksion kansallispuistossa antaa makuelämyksiä luonnon keskellä.
Käytämme puhtaita suomalaisia raaka-aineita kauniisti ja maistuvasti, hyvinä esimerkkeinä sienikeitot Nuuksiosta poimituista sienistä, paikanpäällä valmistetut loimutetut ja savustetut kalat, tulilla kypsytetyt sisäfileet sekä mehevät marjapiirakat.
Järjestämme myös teemaruokailuja Nuuksion maisemissa, esimerkiksi alueen perinneruoka, kevään parsat ja korvasienet, syksyn sieni- ja riistaruoat, rapujuhlat,kesän marjat ja vihannekset, jouluateriat ja pikkujoulupöydät.
Ota yhteyttä ja pyydä menuehdotuksia. Tai kerro meille toiveistasi, kokkimme suunnittelevat juuri tilaisuuteenne sopivan menun eräaterioista gaala -illallisiin.
Tiloissamme ei ole A-oikeuksia, joten asiakas voi tuoda omat juomat tai tilata juomien noutopalvelun (laskutus kuitin mukaan). Veloitamme noutopalkkion.